Pennut muuttivat maailmalle
Niin se kahdeksan viikkoa meni ja pennut lähtivät omiin koteihinsa 😢Kyllä ikävä on taas niitä mun murupullia. Olisipa mahdollisuus jättää itselleen kotiin pentu, mutta ei nyt pysty. Onneksi löytyi parhaat kodit jokaiselle pennulle. Tuohon ihan lähelle jäi Hedvig ja Patu. Maggis ja Mocca lähtivät Tuusulaan eli ei kauhean kauaksi. Onneksi nykyään on niin helppoa pitää yhteyttä median kautta.
Olen saanut ihania videoita ja kuvia pentujen uusilta kodeilta. Hyvin on lähtenyt kotiutuminen menemään. 💙💗💗💙
Nyt on taas enemmän aikaa meidän laumalle.
Pentujen viralliset nimet annettu ja ell tarkastus tehty.
Sydän kunnossa ja sen jälkeen sai myös sirun.
Pennut rekisteröity ja nyt odotellaan , että posti tuo heidän paperit.
Tykkään antaa pentujen luovutuksen yhteydessä ne samalla mukaan. Seuraavaksi alan laittamaan pentu paketit kuntoon. Kansiot on jo kunnossa, mutta jotain pientä vielä puuttuu.
anita.liukas@gmail.com
Pennut kasvaa ja touhua alkaa olla!
Tänään pennut päästettiin valloilleen juoksentelemaan keittiöön. Laitettiin matto nurinpäin , että on helpompi juosta. Olipa vauhtia kerrakseen .
Hän on tällähetkellä pentueessa pienin eli annetaan hänen ottaa massaa lisää , ennen kuin lähtee suureen maailmaan.
Pennut ovat nyt viisi viikkoa vanhoja ja perjantaina mennään ell tarkastukseen ja saamaan sirut . Pennut meillä luovutetaan aikaisintaan 7 viikkoa vanhoina . Jokaisen pennun kohdalla katsotaan milloin on valmis lähtemään uuteen kotiin.
Pennuilla ikää neljä viikkoa ja Hetalla vielä palautuminen kesken synnytyksestä.
Hetalla on jatkunut pitkään jälkipoltot eli saanut pitkään supistus läähätyksiä ja vuotoa. Toivottavasti vuodot pian loppuvat, mutta jollain voinut kuulemma kestää jopa 8 viikkoa.
Madotukset annettu pennuille nyt kaksikertaa.
Seuraavia pentuja en ole ajatellut tehdä pitkään aikaan. Tiedossa niin paljon isoja käänteitä omassa elämässä eli keskityn näitten pentujen jälkeen niihin.
Tässä muutama kuva pennuista. Katsotaan saadaanko otettua perinteiset kuvat , kun tulevat viisi viikkoa vanhoiksi.
Nautitaan lisääntyneestä valosta ja toivottavasti kohta alkaa kunnon kevät! Meillä vielä neljäviikkoa aikaa nauttia pennuista ennen koteihin lähtöä.
Löytyisikö juuri sinulta koti tälle Mocca pennulle?KOTI LÖYTYI💗
Nyt olisi Moccalle koti hakusessa. Tämä kaunis neiti etsii sitä loppuelämän kotia. Näyttelyissä ei tarvitse käydä , mutta jotain muuta olisi hyvä harrastaa. Ennen pääsiäistä tulee 8 vkoa täyteen .
Jos olet kiinnostunut niin yhteydenotto anita.liukas@gmail.com
Voi näitä ihanuuksia💙💗💙💗
Edelleen koteja mietitään ja pikkuhiljaa otan perheitä käymään meille. Haluan olla varma valinnoista , ettei tule koiralle kodin vaihtoa eteen elämässään. Pennut ovat ihania , mutta ne kasvavat ja tulevat vaatimaan aikaa kouluttaa niitä.
Kevättä odottaen 🌷Terkuin Anita
Koteja etsinnässä , pennut tulevat viikonloppuna kaksiviikkoa .
Meille tärkeitä asioita koteja valittaessa on , että kaikki perheenjäsenet ovat kiinnostuneita koiran kouluttamisesta ja pentu on yhteinen hankita perheenjäseneksi. Etsimme pennuille loppuelämän koteja .
Määrättyä jämäkkyyttä täytyy olla ihmisellä joka valitsee Parsonia itselleen perheenjäseneksi. Kokemus terriereistä on aina plussaa. Minulle voi laittaa sähköpostia esittelyn kanssa. Vastaan aina posteihin.
Alustavasti näistä on varattu kaksi pentua, mutta edelleen voi laittaa postia tulemaan. Katson myöhemmin mihinkä perheeseen nämä pennut ovat parhaita.
Mielelläni etsin näille pennuille kodit akselilta Uusimaa / Varsinais-Suomi .
Pentukurssi täytyy kaikkien käydä , että saat tarpeeksi ohjeita pennun kouluttamiseen ja kohtaamisia muiden koirien kanssa. Sosiaalistaminen on tärkeä osa mikä täytyy tehdä koiran ollessa pentu. Pelkän oman perheen ja aina tuttujen koirien kanssa ei sitä saada tehtyä.
Omistajan edellytän kouluttamaan pentua tarpeeksi . Terrieri ei ole helpoin mahdollinen rotu joten tarvitsee hyvän koulutuksen. Näin parsoneista saadaan se paras mahdollinen perheenjäsen minkä kanssa arki on helppoa ja sujuvaa.
Meidän yhdistyksen sivuilta löytyy lisää tietoa parsoneista ja rotumääritelmästä.
Elämä pyörii Hetan ja pentujen ympärillä🐶🐶🐶🐶
Tänne kuuluu Hetan hoitoa ja pentujen painojen punnitusta. pentujen painot nousee hienosti. Se taas tuo tietoa siitä, että Hetalta tulee riittävästi maitoa🥰
Nyt täällä odotellaan , että pennut kasvavat ja sitten parin viikon kuluttua alkaa se ihanin vaihe kun silmät aukeavat.
Mukavaa helmikuun alkua teille kaikille🌷
Masuasukit tulivat maailmaan
Synnytys alkoi vähän jälkeen puolenyön . Ensimmäinen oli iso poika ja huh oli hommaa että saatiin hänet kunnialla maailmaan. Seuraavat 2 olivat tyttöjä . Sitten alkoi pitkä odotus , että saataisiin vielä yksi synnytettyä. Heta käveli portaita sisällä ja sen jälkeen alkoi työnnöt. Viimeinen oli poika . Eli Hetalla on nyt pentulaatikossa 2 poikaa ja 2 tyttöä. Laitan kuvia myöhemmin.
Nyt keskitytään Hetan hoitamiseen ja tarkkaillaan , että pennut saavat tarpeeksi maitoa. 🐶🐶🐶🐶🍼🍼🍼🍼
Viimeinen viikko ja rtg kuvat otettu
Jotenkin on todella jännittävää nähdä millaisia pentuja sieltä saapuu maailmaan. Viimeksi oli paljon väriä kaikilla paitsi Reetalla. Mikä mahtaa olla väritysten jako. Kuvissa näyttää , että ovat kaikki melko saman kokoisia. Nyt vaan täytyy pitää peukut pystyssä , että olisi yhtä helppo synnytys kuin viimeksi.
Ja ettei elämä olisi liian helppoa päätti Reetta aloittaa juoksu🙈
Mukavaa tammikuun viimeistä viikkoa kaikille. Kohta alkaa helmikuu🌷💗
Odotusta
Täällä masuasukit kasvaa ja tuntuu, että Hetan vatsa kasvaa jokapäivä!
Meillä on nyt vko 8 alkamassa tiineydessä. Ruoka on alkanut maistumaan taas paremmin. Hetalle on tehty kaikkea mahdollista herkkua, että söisi ja pennut saisivat tarpeeksi ravintoa.
Meillä riittää säpinää, koska Reetta päätti aloittaa juoksut ja tärpit tulee varmaan samaan aikaan kun pennut syntyy. Aarre raukka menee taas ihan sekaisin siitä ”tuoksusta” . Pennut, tärpit ja uros 😂Ei kuulosta hyvältä yhdistelmältä.
Tiineysröntgen taidetaan ottaa alkavalla tai viimeistään seuraavalla viikolla.
Nämä kaksi viimeistä viikkoa pennut kasvavat ja kehittävät karvapeitettä.
Pennuista kiinnostuneet voivat edelleen laittaa sähköpostia. Muutamia on käynyt jo tutustumassa meidän koiriin ja meihin. Vastaan mielelläni sähköposteihin 🤗
Ultrassa käyty ja pentuja tiedossa
Päädyin tähän yhdistelmään , koska astutusaika osui voittaja näyttelyn viikonloppuun ja edellinen pentue tästä yhdistelmästä oli hyvän laatuinen. Haluan myös tästä yhdistelmästä lisää jälkeläisiä omaa jalostustyötä ajatellen. Aarre on jo sen ikäinen , että tuskin hänellä enää pentuja teen.
Käytiin katsomassa ultrassa kuvia. Ultrassa todettiin että Hetalla on pentuja mahassa.
Näiden pentujen laskettuaika on helmikuun ensimmäisellä viikolla.
Tällä hetkellä Hetalla on tiineys ajan pahoinvointia. Sain peuran jauhelihaa mistä tein sille pihvejä, mutta ei nekään kelvannut.
Jos kaikki menee hyvin , niin pennut lähtevät maailmalle maalis-huhtikuun vaihteessa .
Kyselyitä tulevista pennuista voi laittaa minun sähköpostiin .
Jos kyselet pentua, niin mielellään esittely perheestä ja missä asustelette. Miksi olette päätyneet parsonrusselinterrieriin. Onko kokemusta terriereistä. Onko jotain harrastuksia mielessä. Kuvankin voi liittää mukaan.
anita.liukas@gmail.com
Vuosi 2022 saavutukset Aarre,Reetta ja Heta
⚜️Ani Slippery’s Aarreglatt⚜️
2 BOB
3 BOS
10 BOB VET
3 BOS VET
3 VCAC
FI VCH
PRT speciality show VET 1 BIS VET 2
HeVW-22
NORDVW-22
TLNVW-22
BALTVW-22
We have had an incredible year ! Thank you to all of you who have cheered us on ! Thank you for all the wonderful words and congratulations we have received in our moment of success. Thank you💗
Meillä on ollut uskomaton vuosi näyttelyissä!
Kiitos teille kaikille kannustuksista ja onnitteluista mitä olemme saaneet !
Aarre sai veteraani mva tittelin kolmella peräkkäisellä näyttelyllä!
Kaikista upeimmat hetket ovat olleet Parsoneiden erikoisnäyttelyn veteraani urosten voitto ja BIS Vet 2 eli Vsp Vet!
Suomen HeVV-22 ja PM VV-22 olivat niin hienot voitot tämän upean näyttelyvuoden loppuun!
Ensimmäinen oma kasvatti joka on jo veteraani ja pärjännyt hienojen koirien joukossa.Voiko kasvattaja enempää
toivoa🥰
⚜️Ani Slippery’s Greta Garbo Reetta⚜️
(C.I.B Multi Ch Ani Slippery’s Aarreglatt &
Fi Ch Balt Ch Of Roman Hill Queen )
PUP C 1 HP BOB
PUP C 1 HP BOB
BOB
BOS
2 CAC
4 JBOB
1 JBOS
3 JCAC
FI JCH
EE JCH
LT JCH
LV JCH
BALT JCH
Our sweet Reetta has done great, even though she is a small bitch. We are so proud of our beautiful, sweet Reeta. She is our star of the evening and has brought us many happy moments. Reetta is very dear to us.💗
Meidän Reetta on pienikokoinen kaunis narttu. Olemme niin ylpeitä Reetan suurista saavutuksista. Itselläni ei ole aina uskoa riittänyt näihin saavutuksiin mitkä hän on kauneudella ja temperamentillaan saanut. Kiitos teille kaikille ketkä ovat meitä tsempannut💗
Reetta on meidän iltatähti ja tuonut meille monia iloisia hetkiä elämäämme.
Hän on meidän lauman nuorin ,pienin ja monta lempinimeä saanut Reetta Riepu Riiviö Röpelö💗
⚜️Of Roman Hill Queen⚜️
( C.I.B Multi Ch Rambling Ice Age & Roman Hill Hannah)
BOB
FI CH
EE CH
LT CH
LV CH
BALT CH
Heta received 5 new Ch titles in 2022!
Heta is a truly lovely bitch who also gave us a wonderful litter in 2021. Reetta was our keeper from that litter ❤️
We are forever grateful that Herbert
Häfele and Daniela Fleischman trusted Heta to us ❤️ Thank you goes also to Anja Peiker who bred Heta’s sire.
Thank you💗
Vuonna 2022 Heta sai upeasti viisi uutta Valion arvoa! Heta on ihana narttu ja antoi meille vuonna 2021 upeat pennut, joista Reetta jäi meidän iloksi. Saamme kiittää Hetasta Herbert Häfeleä , Daniela Fleischmania ja Anja Peikeriä joka on Hetan isän kasvattaja. Kiitos 💗
Rauhallista Joulua🎄
Nautitaan joulusta ja rauhoitutaan arjen touhuista. Me jäämme odottelemaan miten Hetan pentu asiat edistyy.
Rauhallista Joulua 🎄🎁
Ja pieni muistutus mitkä jouluherkut eivät sovi koirille. Tämän listan on laatinut Suomen Kennelliitto.
Joulun aika merkitsee monille herkuttelua pitkän kaavan mukaan, tuoksuvia kukkasia ja tunnelmallisia koristeita. Koirille monet ihmisten rakkaimmat jouluruoat voivat olla kuitenkin vaaraksi.
Koirille eivät monet omistajien herkut sovi. Kinkkua ei suolaisuuden ja rasvaisuuden vuoksi kannata antaa koiralle, vaikka koira istuisi yhdessä isännän kanssa odottamassa sen paistumista. Kinkun tai siipikarjan luut eivät myöskään kuulu koiran kuppiin, ja kinkkuverkko kannattaa laittaa visusti roskiin koiran ulottumattomiin.
— Kinkun ahmiminen voi aiheuttaa monenlaisia vatsavaivoja ja jopa haimatulehduksen. Jos koira pääsee popsimaan kinkun verkkoineen päivineen, voi seurauksena olla hengenvaarallinen suolitukos. Jos kinkun luun syö, voi seurata vakava ummetus, joka voi vaatia hoitoa, varoittaa Suomen Kennelliiton eläinlääkäri Liisa Lilja-Maula.
Älä jätä ruokia jäähtymään paikkoihin, joista koira voisi ne vohkia.
Makeista herkuista tumma suklaa on vaarallisimpien joukossa.
— Tummaa suklaata voi pienempikin määrä saada aikaan myrkytyksen, ja suklaarasiat onkin hyvä pitää karvaisten kaverien ulottumattomissa, Lilja-Maula muistuttaa.
Herkkujen sijaan koiraa voi muistaa jouluna pitkillä lenkeillä, yhteisellä ajalla ja rapsuttelulla.
Joulun perinteiset kukkaset, kuten jouluruusu, joulutähti, hyasintti, amaryllis, ja marjakuusi ovat kaikki myrkyllisiä. Pennut ovat aikuisia koiria vallattomampia ja niitä kannattaa seurata tarkemmalla silmällä.
— Erityisesti kannattaa seurata pienten pentuja touhuja, etteivät ne pääse maistelemaan joulukukkia, tai koristeita.
Jos koira tulee yllättäen heikkovointiseksi, alkaa oksennella tai ripuloida, ota yhteyttä eläinlääkäriin. Suklaan aiheuttaman myrkytyksen oireet näkyvät ensimmäisten 4–24 tunnin kuluessa. Oireita ovat muun muassa oksentelu, tärinä, lisääntynyt virtsaaminen, vatsakivut sekä kouristelu.
Koiralta kiellettyjä ovat:
• ksylitoli.
• suklaa (etenkin tumma suklaa).
• macadamiapähkinä.
• viinirypäleet ja rusinat.
• taikinat, joissa on hiivaa tai soodaa.
• kinkun paistorasva.
• useimmat joulukukat.
Voittaja näyttelyt Helsingissä
Oli kyllä hieno reissu Messariin. Olin kaikki kolmepäivää näyttelyissä.
Perjantaina oli Helsinki Voittaja näyttely. Lähdin jo torstaina äitini luokse Nurmijärvelle , koska siitä ei aja kuin n. 1/2h Messukeskukseen.
Kyllä oli jännitystä ilmassa. Meillä oli perjantaina tuomarina Svante Frisk Ruotsista. Hän on joskus aikanaan kasvattanut parsoneita ja on arvostettu terrierituomari. Aarre ja Reetta oli ilmoitettu hänelle.
Reetta oli eh ja Svante löysi samat puutteet Reetasta kuin minäkin.
Seuraavana päivänä oli Pohjoismaiden Voittaja näyttely. Titteli pitää sisällään Norjan, Ruotsin , Tanskan ja Suomen kauneimman tittelin.
Sunnuntaina oli tuomarina joku Romanialainen ja sen arvosteluista ei sitten sen enempää.
Tähän on hyvä päättää vuoden 2022 näyttelyt. Vuosi on ollut Aarteella todella upea. Aarteella on vuodelta 2022 neljä titteliä .
Tallinna Veteraani Voittaja-22 Baltian Veteraani Voittaja -22 Helsinki Veteraani Voittaja -22 Pohjoismaiden Veteraani Voittaja -22
Kuopiossa PRT erikoisnäyttely urosten veteraani 1 ja BIS veteraani 2
Reetta on myös pärjännyt hienosti näyttelyissä. Siitä leivottiin. EE JMVA LV JMVA LT JMVA BALT JMVA ja FI JMVA . Reetta on myös BALT JUNIOR VOITTAJA
Reetalla on kaksi sertiä roikkumassa ja ensivuoden elokuussa voidaan yrittää saada Reetta suomen muotovalioksi.
Hetasta leivottiin vuonna 2022 EE LV LT ja BALTIAN MVA ja myös FI MVA
Hetalle pentuja tulee 2023 jos kaikki menee hyvin.
Oikein hyvää ja rauhallista joulun odotusta 🎄
Aarteen pennut Lahdessa
Kävin niitä katsomassa muutaman kerran samalla kun olin mökillä. Otin niistä kuvia kun olivat 5 viikkoisia . Eijalta sain heti kuvia kun pennut olivat syntyneet.
Uros jää ainakin hetkeksi Eijalle kotiin. Nartut ovat osa jo lähteneet omiin koteihinsa. Panda tyttö lähtee sijoituskotiin.
Saa nähdä koska meidän Hetalla alkaa juoksut ja saadaan meille pentuja. 🐶🐶🐶🐶🐶
Baltian Voittaja -22 Riikassa
Matka jatkui Pärnun lounaspaikkaan. Ihana paikka ja aina niin hyvää ruokaa.
Hiukan minua jännitti, kun Reetalla oli ensimmäinen Voittaja näyttely. Aarteesta Tonkson on ennenkin tykännyt.
Illalla kävimme hotellin 9 kerroksen ravintolassa syömässä ja tarjosin pullon kuohuvaa voittojen kunniaksi.
Paluumatka alkoi ma aamulla aikaisin ja kotona olin myöhään illalla. Kyllä oli taas kiva reissu. Toivotaan , että maailmalle tulisi rauha.
Nautitaan syksystä. Kuvia ja kuulumisia.
Ihanat syksyn värit ja välillä lämpimät ilmat houkuttelevat ulkoilemaan koirien kanssa.
Käytiin Turun Vinttikoiraradalla Match Show’ssa
Hyvin Aarre ja Reetta pärjäsivät ja palkintoja saatiin ihan mukavasti. Parikilpailussa oltiin 2. Ja Aarre oli sinisten 3. Reetta oli punainen , mutta ei sijoitusta.
Kuvia meidän laumasta
Kun tulee mieleen , että vois ottaa kuvia omista koirista ja olet kaupassa missä on kurpitsat myytävänä. Siitä se lähtee.
Mukavaa syyskuun loppua 🌾🌲🌻
Forssa kv, Helsinki Nord ja Porvoo Kr
Aarre oli PU 2 ja Rop vet
Meillä tuomarina oli Christina Rasmussen Tanskasta .
Ryhmiin jäätiin , mutta sieltä ei saatu menestystä.
Seuraavaksi oli vuorossa Porvoon näyttely missä olen käynyt vuodesta 2014 alkaen .
Junior narttuja oli ilmoitettu kehään 10 , mutta niitä tuli 8 .
Reetta oli JUN ERI 1 JUK 1 SA JUN ROP PN 1 VSP!
Uroksia oli 5 ja Aarre oli VET ERI VEK 1 SA PU 1 VET ROP & ROP !
Siinä takana näkyy meidän teltta ja tavarat. Laitoin aamulla teltan , kun olin niin aikaisin paikalla ja ilma oli kolea. Minulla oli myös Heta reissussa mukana ja hän odotteli teltassa.
Meillä on ollut upa näyttelykausi! Kolme kertaa tyhjennetty kehän palkinnot.
Aarre VSP ja Reetta ROP
Heta ROP FI MVA ja Aarre VSP
Aarre ROP ja Reetta VSP
Vielä on muutama näyttely jäljellä vuodelle 2022 ja sitten toivon jotain tapahtuvan Hetan juoksujen kanssa . Olisi aika saada pentuja meidän kennelille.
Parsonrusselinterrieri erikoisnäyttely Kuopiossa ja meille tuli uusi FI MVA Ylöjärven näyttelyssä
Parsoneiden erikoisnäyttely pidettiin Kuopiossa Sorsasalon raviradalla. Samalla siellä oli Sawo Show Kr, Nord ja Kv . Ilmat olivat helteisiä ja välillä oli ukkosta ja vettä saatiin kaatamalla.
Lähdin kohti Nilsiää torstaina , koska perjantaina oli aamulla Kr näyttely. Aarre oli VEK 2. SA ReettaJUK 4 SA ja Heta VAL EH. pöytäkammon takia. Tässä muutama kuva myös Nilsiän majoituksesta . Siellä koirat pääsivät uimaan.
Sunnuntaina suuntasin Teivon raviradalle. Meillä oli tuomarina Tarmo Wallin
Hyvää helteistä loppukesää 🌻☀️
Kalajoen matka
Olimme Kalajoella lomalla ja samalla kävin Kalajoen Nord ja kv näyttelyissä. Kalajoki oli hieno paikka. Upeita hiekkasärkkiä ja auringonlaskuja.
Reetasta saatiin tällä reissulla FI JMVA eli kumpanakin päivänä sai Junnu sertit ja oli PN 4. Olin kyllä tosi tyytyväinen , että reissulta oli tuomisia. Aarre jäi molempina päivinä vet 2. Heta oli eri ja eh. Hetalla on nyt pöytäkammo ja ei tykkää että vieraat koskee häneen.
Tässä kuvia Kalajoen reissulta.
Kuva K Somppi
Kaksi kertaa ROP JUNIOR ja yksi VSP JUNIOR, kaksi SERTIÄ ja sertit tulivat PN 1ROP ja PN 4 Kalajoella . Reetta on nyt saanut kaiken mitä tarvitaan tässä vaiheessa. Suomen juniormuotovalio🏆 ja kaksi Sertiä
Reetta poseerasi hienosti Alinalle meidän mökillä.
Matka Pärnu ja kaikkea voi tapahtua
Loma alkoi ja väsymyksen taso oli aika korkea. Kun pakkaat auton niin jotain voi aina unohtua. Puolessavälissä Tku – Hki moottoritietä tuli mieleen , että minne se pukupussi mahtoi joutua. Tuliko se mukaan ollenkaan. 🧐No satamaan päästyäni katsoin ja totesin , että sinne se jäi Raisioon.
Onneksi laivalla oli ale niin sieltä löytyi pellavamekko ja päästyäni Tallinnaan pysähdyin rannassa olevaan ostoskeskukseen ja sieltä löytyi alesta blazeri👍🏻
Ilma ei ollut kovinkaan mukava. Satoi aivan kaatamalla vettä osan matkaa ja myös Pärnusa
Tämän jälkeen lähdin kohti Tallinnaa. Vaan mitä tapahtuikaan. Olin kerennyt ajaa n. 30 km Pärnu maantietä , kun takarengas ilmoitti, että paineet laskee!! 110-> 80 ja lopuksi 10. Kiroilin oikein kunnolla. Näin edessä bussipysäkin ja yritin saada auton sinne.
Kun olin päässyt pysäkille aloin soittelemaan apua. Tyttäreni perheineen oli tulossa Pärnu joten sinne puhelu, että missäkohtaa olette. No hotellissa😟Seuraavaksi puhelu miehelleni. Onko autossa vararengasta. No ei ole 😟Sitten puhelu mun ihanille ystäville. He etsivät mulle tiepalvelun numeron. Sieltä vastasi mies , joka puhui suomea👍🏻Paikalle tilattiin mekaanikko joka tuli tutkimaan vahingot. Renkaat olivat rikki molemmat eli ei muutakuin hinaukseen ja kohti Pärnuta. Mekaanikko soitti varmaan 10 puhelua ja sai autoon uudet renkaat ma aamuksi. Onneksi ystäväni oli jo laittanut ihanan viestin , että olen tervetullut vielä yhdeksi yöksi heille. 💗Ystäväni haki minut korjaamolta ja aamulla vei minut koirien kanssa sinne ennen yhdeksää. Suurin homma oli saada matka peruttua sunnuntailta ja siirrettyä se maanantaille. Kaikki palvelunumerot olivat kiinni enkä netin kautta pystynyt sitä siirtoa tekemään. Soittelin moneen numeroon ja kaikki olivat suljettu. Lopulta löysin suomen Cargon numeron. Soitin sinne ja todella ystävällinen mies etsi Viron puolelta satamaan muutaman numeron. Onneksi mekaanikko oli ystävällinen ja auttoi minua koska kaikki puhuivat vain eestiä. Monen soiton ja yrityksen jälkeen saimme siirrettyä matkani maanantaille klo. 13.30 lähtevään Mega Stariin. On kyllä aika ihmeellistä että mikään palvelunumero ei ole auki sunnuntaisin.
Vihdoinkin onnellisesti Tallinnassa. Auto tankattu ja ostoksilla kerkesin käydä.
Juhannus ja tittelit Reetalle valmiit🏆🏆🏆🏆
Juhannusta vietettiin mökillä. Koirat pääsivät uimaan . Ilma oli kyllä huikean lämmin.
Vielä viikko töitä ja sitten alkaa loma. Lauantaille on luvassa hellettä ja meillä on Oriveden näyttely . Onneksi meidän kehä on ensimmäisenä. Saa nähdä miten siellä käy. Parsoneita on 22 eli aikamoinen määrä.
Tuomari on Inga Siil EE joten voipi olla että sa on tiukassa .
Mukavaa Heinäkuun alkua ja lomia niille ketkä ne aloittavat .
Tallinnan matka ja Suomenlinna
Sunnuntaina jätin näyttelyn välistä , koska saimme lauantaina kaiken mitä Reetta tarvitsi.
Kävimme aamulla porealtaissa uimassa aamiaisen jälkeen. Pakkasimme ja lähdimme ajoissa kaupoille ja satamaan.
Kun saavuimme Suomeen ajelin Kauppatorin lähelle parkkiin ja lähdimme Suomenlinnaan . Tyttärellä oli valokuvaus sovittuna sinne eli minä hoidin lapset ja koirat siellä ollessa.
Reetta on toukokuun 4 . päivä täyttänyt junior iän eli 9 kk ja nyt hän on jo LT JMVA LV JMV EE JMVA ja BALT JMVA
Aloitimme Baltian näyttelyt Liettuasta toukokuun lopussa ja sillä samalla matkalla kävimme Latviassa. Eli alle kk meni tämän Baltian tittelin saamiseen . Taitava pieni Reetta 🏆🏆🏆🏆💗